Emma Karjalainen ja Tiina Merikoski tekivät stipendimatkansa kesällä 2018. Alkuperäisenä tavoitteena oli kiivetä mahdollisimman monta kallio- ja alppikiipeilyreittiä Kaskadivuoristossa Washingtonissa, Yhdysvalloissa. Alla raportti reissusta:
Kauneimmat huiput – Alppikiipeilyä Washingtonissa, Yhdysvalloissa
Alkuvalmistelut ja maahan saapuminen
Lähtökohtana reissulle oli olla mahdollisimman paljon liikkeessä ja kiivetä mahdollisimman monta, kaunista huippua Pohjois-Kaskadeilla Washingtonin osavaltiossa kesä-heinäkuun vaihteessa 2018.
Emma aloitti valmistautumisen panostamalla syksyllä 2017 voimaharjoitteluun salilla sekä ylämäkikävelyyn kotinurkillaan Tampereen Pispalassa. Keväällä treeni jatkui kiipeilypainotteisesti. Tiina puolestaan kasvatti kestävyyskuntoa useilla hiihtovaelluksilla talven ja kevään ajan. Tiinan tulehtunut akillesjänne esti aktiivisen kiipeilyn treenaamisen ja huoli jalasta varjosti jonkin verran reissuvalmisteluja. Keväällä teimme kuitenkin yhden yhteisen kiipeilyreissun Italiaan, Finaleen.
Osa valmisteluja oli reissu- ja reittisuunnittelu. Finalessa istuimmekin myös topojen ja karttojen äärellä ja suunnittelimme. Mahdolliset huiput ja reitit valittiin Tiinan vammaa silmällä pitäen; painopiste alppi- ja harjannekiipeilyssä lähtökohtaisesti, sillä pelkkiä pitkiä kallioseinämiä jalka ei tulisi kestämään. Samalla päätimme, että yksi ehdottomasti mukana oleva kohde olisi Prusik Peak (2438 m) Enchantments Lakes luonnonpuistoalueella. Sitä varten tarvitaan retkeilylupa (permit). Osallistuimme molemmat lupien arvontaan ja myöhemmin keväällä saimme tietää, että Emma voitti meille luvan.
Lensimme kesäkuun alussa Seattleen. Meillä oli kolme viikkoa aikaa ja loppujen lopuksi tosi hieno ja riittävän tilava auto. Olimme varanneet Alamolta jonkun peruspikkuauton ja päättäneet, että asumme paljon teltassa. Autoa noutaessa saimme kuitenkin superhyvän diilin ja auto upgreidattiin sellaiseen, jossa pystyimme hyvin yöpymään. Olimme innoissaan – se tarkoittaisi paljon vähemmän säätöä ja huolettomampaa yöpaikan hakemista.
Ensimmäisen yön yövyimme amerikkalaispariskunnan kotona. Löysimme majoituksen Airbnb:n kautta. Aurinko oli jo laskenut, kun kurvasimme talon pihaan. Huoneemme ikkunasta näkyi Mt. Rainier. Olimme molemmat innoissamme. Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme ostoksille. Hankimme ruuat, topokirjat ja kartat Belleveusta. Sen jälkeen ajoimme Leavenworthiin.
Leavenworth ja lämppäri
Leavenworth oli ensimmäinen kohteemme, koska retkeilylupa Enchantmentsiin oli käytettävä päivinä, joille se on myönnetty. Leavenworthin laitamilta löytyi helposti yöpymispaikkoja ja autossa oli kotoisaa.
Meillä oli pari päivää aikaa ennen kuin lähtisimme Enchantmentsiin, joten teimme päiväreissun Snow Creek seinälle. Kiipesimme reissun ensimmäisenä reittinä Outer Space:n (5.9 / 250 m). Reitti oli myös testi Tiinan jalalle. Reitin juurelle on puolentoista tunnin kävelymatka ylämäkeä, mikä oli myös hyvä lämmittely tuleville lähestymisille. Reitti on kuuluisa kahdesta viimeisestä, 55 metriä pitkästä käsihalkeamasta. Reitin nimen tausta selvisi meille viimeisellä köydenpituudella – sieltä löytyy avaruusaluksen näköinen kivimuodostelma kraatereineen ja knobseineen. Tiinan jalka jaksoi hyvin, mutta rasittui kuitenkin kiipeilystä. Meille molemmille oli selvää, että meidän oli turha unelmoida haastavammasta kalliokiipeilystä. Tiinan mieli oli kuitenkin korkealla, sillä jalka tuntui vahvemmalta kuin mitä se olisi voinut olla.
Enchantments -luonnonpuisto ja Prusik Peak
Seuraavana maanantaina lähdimme kohti Prusik Peakia. Prusik Peak sijaitsee Enchantments -luonnonpuiston alueella, jossa on laaja polkuverkosto. Meillä oli mahdollisuus valita kahdesta eri polusta. Toinen reiteistä on lyhyempi, mutta maastoltaan haastavampi. Toinen on pidempi, mutta helppokulkuisempi ja päädyimme lopulta siihen (Snow Creek trailhead, 18 km ja 2200 vertikaalimetriä). Olimme alueella ma-la, eli yhteensä 5 yötä. Tavoitteena oli kolme eri reittiä ja kaksi huippua.
Enchantment Lakes on osa laajaa Alpine Lakes erämaa-aluetta. Päiväretkiä voi tehdä alueella vapaasti, mutta yöpyminen vaatii luvan, jonka olimme lotossa itsellemme varmistaneet. Alue on suosittu sekä retkeilijöiden että kiipeilijöiden keskuudessa, joten lupaa yöpymiseen voi olla vaikea saada arvonnan jälkeen. Käytännössä luvan voi vielä saada jälkikäteen niin, että menee aikaisin aamulla tsekkaamaan, josko kyseiselle päivälle vielä olisi lupia jäljellä. Arvonnasta ylijääneet luvat myydään nopein ensin periaatteella.
Leiriydyimme Lake Vivianen (n. 2050 m) äärellä, jotta meillä olisi seuraavina päivinä mahdollisimman vaivaton matka vuorille. Kaikesta valmistautumisesta huolimatta hankkiutuminen leiriin vei molemmista mehut, joten kiipeilyn sijaan vietimme ensimmäisen päivän tutustumalla alueeseen ja selvittämällä mistä reitit lähtevät. Keskiviikkona kiipesimme Prusik Peakin länsiharjanteen. Länsiharjanne on 170 metrinen kallioharjanne. Itse kiipeily oli meille helppoa kalliokiipeilyä (5.7), mutta lumikuurot ja kylmä tuuli tekivät kiipeilystä haasteellisempaa.
Polkumme kohtasivat sekä muiden retkeilijöiden, kiipeilijöiden että eläinten kanssa. Olimme törmänneet paikallisiin vuohiin jo Snow Creek -seinällä. Tuolloin olimme haltioissamme siitä, miten nappisilmäiset paikalliset tulivat uteliaina tervehtimään meitä. Leirissä syy uteliaisuudelle paljastui. Vuohet ovat äärimmäisen kiinnostuneita ihmisten hikisistä sukista ja virtsasta. Tämä asetti monia haasteita vaatteiden tuuletukselle ja pissalla käymiselle: uskaliaimmat nappisilmät kun yrittävät tulla apajille jo ennen kuin sinä olet kerennyt hoitaa asiasi loppuun. Alueella on kymmenkunta ulkokäymälää, joita turistien toivotaan käyttävän, mutta osa niistä oli vielä hautautuneena lumen alle.
Seuraavaksi suunnitelmissa oli kiivetä High Priestin pohjoisseinä. Luvassa olisi noin 100 metriä helpohkoa kalliokiipeilyä. Lähestymispolku on vuoriston pohjoispuolelta, missä oli vielä paljon lunta. Ylitimme muutaman lumilaikun, mutta päätimme lopulta luopua suunnitelmasta, sillä meillä ei ollut rautoja ja hakkuja mukana. Väärillä varusteilla ei tuntunut hyvältä lähteä katsomaan mitä pidemmältä löytyy ja näytti varsin todennäköiseltä, että reitin alussakin olisi runsaasti lunta. Palasimme ajoissa leiriin kokkailemaan ja suunnittelemaan viimeistä kiipeilypäivää.
Torstaina kiipesimme uudelleen Prusik Peakin huipulle Emman toivereittiä Solid Goldia (5.11a / 170 m) pitkin. Reitti piti meidät otteessaan alusta loppuun. Sen kiipeäminen vapaasti jäi toistaiseksi kaukaiseksi haaveeksi, mutta nautimme täydellisestä halkeamakiipeilystä ja erinomaisesta säästä täysin siemauksin.
Perjantaina pakkasimme leirin kasaan ja aloitimme patikan takaisin Leavenworthiin. Ukkosmyrsky kasteli meidät likomäräksi muutama kilometri ennen parkkipaikkaa.
Pasayten luonnonpuisto ja Cathedral Peak
Valitsimme seuraavaksi kohteeksi Kanadan rajalla Pasaytenin erämaassa sijaitsevan Cathedral Peakin ja reitiksi sen kaakkoisseinämän (SE Buttress, 5.9/350 m). Matkaa vuoren juurelle on 33 kilometriä, joten päätimme käyttää retkeen yhteensä kolme päivää: ensimmäisenä päivänä vaellamme leiriin Cathedral järvelle, toisena päivänä kiipeämme Cathedral peakin huipulle ja kolmantena vaellamme takaisin.
Polku (Andrews Creek Trail) alueelle kulkee laajojen metsäpaloalueiden halki. Alkumatkasta maasto oli vehreää, mutta puiden suojaa on harvassa. Kulku painavien reppujen kanssa auringon paahteessa teki matkasta tuskaisan. Puolen välin jälkeen saavuimme alueelle, jossa tuoreimmat palon jäljet olivat edelliseltä kesältä. Ylitimme yhteensä parikymmentä polulle kaatunutta puuta, mikä hidasti matkantekoa huomattavasti. Eläimiä tai ihmisiä emme nähneet kolmen päivän aikana, mutta muutamissa kohdissa polulla oli karhun tassunjälkiä.
Saavuimme leiriin juuri kun aurinko oli laskemassa horisontin taakse. Matka parkkipaikalta leiriin kesti kokonaisuudessaan 15 tuntia. Cathedral-järvi on pitkänmallinen, kirkasvetinen alppijärvi, jonka toiselta rannalta nousevat vuorenseinämät ja toisella laidalla on vaivaismetsää muistuttavaa harvaa, mutta vehreää kasvillisuutta, kuin satumetsää. Ilma oli kylmä ja leirin läheisyydessä oli paikka paikoin lunta. Pystytimme teltan pimeässä, peseydyimme jääkylmässä järvessä, söimme iltaruuan ja käperryimme uupuneina makuupusseihin nukkumaan.
Leiristä on muutaman kilometrin matka reitin juurelle. Cathedral peakin kaakkoisseinämän hienoimmat osuudet meidän mielestä ovat kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä köydenpituutta. Reitin alku seuraa dihedraaleja, tuplahalkeamia ja chimney. Lopussa kiipeily tapahtuu jylhällä pääseinällä, jonka halkeamajuovista voi valita itselle sen mieluisimman. Ukkonen jyrisi ympärillämme viereisissä laaksoissa.
Sateen uhka oli todellinen koko päivän, mutta onneksemme sade- ja raekuuro yllätti meidät vain kerran kolmannella köydenpituudella. Puolessa välissä pohdimme, että emme voi enää kääntyä takaisin, jos päätämme jatkaa. Päätimme jatkaa. Huipulla ihailimme vuorimaisemaa sekä myrskypilviä, jotka kerääntyivät laaksoon, jonka kautta meidän oli määrä palata takaisin.
Aloitimme paluumatkan samana iltana. Patikoimme tunnin verran suoalueelle, josta näkyi kaunis vuorimaisema. Leiriydyimme suolla, kävimme pesulla pienessä purossa ja valmistimme illalliseksi tortelliinejä.
Paluumatka kesti 10 tuntia. Autolle päästyämme olimme jälleen lopen uupuneita, mutta onnellisia.
Washington Pass
Vaatimattomasta nimestään huolimatta (eng. pass = suom. sola) tämä paikka osoittautui kalliokiipeilijän paratiisiksi. Vuoristo on erityisen näyttävä, kun lähestyy idästä Mazamas nimisen kaupungin suunnasta. Yöpymiseen sopivia paikkoja on tien varressa useita ja kävelymatka upealle Liberty Bell Groupille on lyhyt, noin 30-45 minuuttia. Me yövyimme Blue Lake trailheadin parkkipaikalla ja suuntasimme aamulla South Early Winters Spirelle (2380 m), joka on Liberty Bell Groupin korkein huippu. Kiipesimme helpon klassikkoharjannereitin huipulle. Lähestyminen vuoren juurelle oli helppokulkuista polkua 45 minuuttia parkkipaikalta. Takaisin tullessa kiersimme hieman kauempaa, jotta pääsimme näkemään Blue Lake nimisen kirkasvetisen alppijärven.
Lopuksi
Tiinan kantapää kesti hyvin reissun ajan, mutta Washington Passilla se kipeytyi lopulta niin pahasti, että Tiinan oli vaikea kävellä. Vaikka lähestyminen ja itse kiipeilykin oli intensiteetiltään huomattavasti kevyempää kuin aikaisempina viikkoina, kumuloitunut rasitus haittasi Tiinan liikkumista niin paljon, että kiipeily ei enää ollut järkevää. Suuntasimme kohti trädikiipeilijöiden kiipeilymekkaa Indexiä, missä Emma pääsi kiipeämään vielä muutaman reitin. Index on maineensa veroinen: jylhät kalliot nousevat tienvarresta. Trädikiipeilystä tunnetulta kalliolta löytyy myös joitain sporttireittejä.
Viimeisen yön vietimme Wallmartin pihassa. Istuimme autossa ja katsoimme Netflixiä kalsareissa, kun näimme lähestyvän taskulampun valon. Poliisi koputti ikkunaan ja kysyi meiltä: “Do you ladies live here?”
“Yes.”
Selitimme, että yövymme vain yhden yön. Samalla mietimme, että miten me saamme puettua ja pääsemme asiallisesti makuupusseista ulos pakkaamaan ja siirtämään autoa.
“No problem. It is totally legal to do so but due to problems in this area we must enforce the law. Please, move your van so that it is parked inside the white lines.”
Todella, olimme pysäköineet hieman vinoon. The end.
Kiitos Emmalle ja Tiinalle raportista ja toivotaan Tiinan jalan kestävän paremmin seuraavalla reissulla!
Lopuksi vielä lista Finnish Alpine Award yhteistyökumppaneista 2017:
Adventure Partners, Altitude Junkies, Aventura, Camu, Helsinki Adventure Night, La Sportiva Finland, Kiipeilyareena, Partioaitta, Suomen Kiipeilyliitto ja Suomen Alppikerho